Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon suorittaneet lähihoitajat tekevät perushuolenpitotyötä: kasvatus-, hoito- ja kuntoutustehtäviä. Lähihoitajat työskentelevät mm. kotihoidossa, sairaaloissa, vanhainkodeissa, mielenterveys- ja päihdetyön yksiköissä, vanhusten ja vammaisten palvelukeskuksissa tai päiväkodeissa. Ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot ovat työssä tärkeitä.

Lähihoitajan koulutus sopii tuleville sote-alan ammattilaisille, esim. ammatinvaihtajille, sekä alalla jo työskenteleville. Koulutukseen valitaan alalle soveltuvia, joilla on oppivelvollisuus suoritettuna, hyvä terveys ja riittävä suomen kielen taito. Jo koulutuksen aikana hakijan elämäntilanteen on oltava sellainen, että hän pystyy tekemään vuorotyötä.

Tähän tutkintoon liittyy tutkintokohtaisia terveydentilavaatimuksia. Tutustu terveydentilavaatimuksiin ennen hakemuksen jättämistä. Koulutuksen aikana opiskelijaa pyydetään esittämään rikostaustaote.

Katso lisätiedot lähihoitajan tutkinnosta, osaamisaloista sekä pakollisista ja valinnaisista tutkinnon osista sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon ePerusteista

Nimi Ala Tyyppi Ajankohta
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja (omaehtoinen) Sosiaali- ja terveysala Tutkintoon valmistava 01.09.2020—30.11.2021

Kiinnostaako ihmisläheinen työ sosiaali- ja terveysalalla?

Lähihoitajat työskentelevät eri-ikäisten ja erilaisissa elämänvaiheissa olevien ihmisten kanssa. Lähihoitaja toimii monipuolisissa sosiaali- ja terveysalan hoito-, huolenpito-, kasvatus- ja kuntoutustehtävissä mm. päiväkodeissa, vanhusten asumispalvelu- ja kuntoutumisyksiköissä sekä kotihoidossa.  Ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot ovat ammattitaidon keskeinen osa.

Tavoite

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitajakoulutus

Tutkinto muodostuu viidestä tutkinnon osasta, jotka ovat:

  1. Kasvun ja osallisuuden edistäminen
  2. Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen
  3. Yhteiset tutkinnon osat
  4. Osaamisala (valitaan yksi):
    • Ikääntyvien hoito ja kuntoutus
    • Lasten ja nuorten kasvatus ja hoito
    • Sairaanhoito ja huolenpito
    • Vammaistyö
  5. Valinnainen tutkinnon osa

Opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jossa otetaan huomioon aiemmin hankittu osaaminen ja suunnitellaan opintojen eteneminen.

Kohderyhmä

Koulutus on suunnattu sosiaali- ja terveysalasta kiinnostuneille ja motivoituneille hakijoille. Hakijan tulee olla alalle soveltuva henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan ja terveydentilaltaan - lähihoitajan työ edellyttää kohtuullisen hyvää fyysistä ja psyykkistä kuntoa. Jo koulutuksen aikana hakijan elämäntilanteen on oltava sellainen, että hän pystyy tekemään vuorotyötä.

Tähän tutkintoon liittyy tutkintokohtaisia terveydentila- ja toimintakykyvaatimuksia, jotka voivat olla opiskelijaksi ottamisen esteenä. Tutustu näihin vaatimuksiin ennen hakemuksen jättämistä tästä Tutkintokohtaiset terveydentilavaatimukset ammatillisessa koulutuksessa.

Pääsyvaatimukset

  • Vähintään 20 vuoden ikä hakuajan päättymiseen mennessä
  • Suoritettu perusopetuksen oppimäärä tai vastaavat tiedot ja taidot (hakijalla ei voi olla perusopetus mukautettu)
  • Riittävä suomen kielen taito (B1.1-taso tai YKI 3)
  • Alalle soveltuva terveydentila ja toimintakyky

Koulutuksen aikana opiskelijaa pyydetään esittämään rikostaustaote.

Valintakriteerit

Opiskelijavalinta perustuu kokonaisharkintaan, jossa kiinnitetään huomiota seuraaviin asioihin:

  • Soveltuvuus alalle
  • Motivaatio ja sitoutuminen opintoihin
  • Oppimisvalmiudet
  • Alalle soveltuva terveydentila ja toimintakyky
  • Vuorovaikutustaidot
  • Opiskeluun soveltuva elämäntilanne
  • Mahdollisuus vuorotyöhön
  • Koulutustarve ja urasuunnittelu
  • Alaan liittyvät vahvuudet.

Huomioithan, että rokotuslainsäädäntö on tiukentunut: Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä työoppimiseen osallistuvalla opiskelijalla on oltava joko rokotuksen tai sairastetun taudin antama suoja tuhkarokkoa ja vesirokkoa vastaan, sekä imeväisikäisiä hoitavilla rokotuksen antama suoja hinkuyskää vastaan. Lisäksi edellytetään influenssarokotuksia, joiden ottamisesta saat ohjeita opiskeluaikana. (Tartuntatautilaki 1227/2016 48§) Vaadittavat rokotukset ovat maksuttomia sosiaali- ja terveydenhuoltoalan opiskelijoille.

Paikka

Koulutus toteutetaan pääosin TAKKin Tampereen valtatien kampuksella.

Hinta

Ammatillinen perustutkintokoulutus on osallistujille maksutonta.

Hakeutuminen
Hakuaika: 10.03.2020—24.05.2020


Valinta-aikataulu

• Haku päättyy 24.5.2020
• Valintakoe 4.6., 5.6. tai 8.6.2020 (yhtenä päivänä, kutsu tekstiviestinä/sähköpostitse, päivää ei voi valita)
• Lopullinen opiskelijavalinta tehdään viikolla 24
• Opiskelija vahvistaa opiskelupaikan vastaanottamisen 23.6.2020 mennessä.
• Koulutus alkaa 1.9.2020. Huomioithan, että pystyt aloittamaan opiskelut em. päivänä.

Huomioithan hakulomaketta täyttäessäsi, että

  • Hakemuksen tietoja käytetään opiskelijavalinnan perusteena, joten täytäthän hakemuksesi huolellisesti.
  • Tähdellä (*) merkityt tiedot ovat pakollisia.
  • Varmista, että sähköpostiosoitteesi on oikein. Mahdollinen haastattelukutsu ja tieto valinnasta toimitetaan ilmoittamaasi sähköpostiin. Kannattaa katsoa myös roskaposti, jos et ole saanut meiltä viestiä.

Hakulomakkeelle pääset tästä.

Toteutus
  • Päivä-monimuotokoulutus, johon sisältyy työpaikalla tapahtuvaa oppimista, lähi-, etä- ja verkko-opiskelua.
  • Lähiopetuspäivinä opiskellaan arkisin pääsääntöisesti klo 8.30–15.00.
  • Koulutus on päätoimista. Päätoiminen opiskelu edellyttää useimmiten opintovapaata/irrottautumista työstä. Opintoihin on mahdollista hakea esim. opintotukea, aikuiskoulutustukea tai 23.12 - 31.12.2020 ja 5.7. - 30.7.2021.
Lisätiedot

Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!
TAKK Tampereen Aikuiskoulutuskeskus
Sihteeri Tiina Partanen, puh. 044 7906 401

Opintotukiasiat:
Opintoneuvoja, puh. 044 7906 400

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja (oppisopimus) Sosiaali- ja terveysala Oppisopimuskoulutus;Tutkintoon valmistava 07.09.2020—31.08.2022
Kohderyhmä

Alalle hakeutuvat tai alalla jo työskentelevät henkilöt, jotka ovat henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan ja terveydeltään alalle soveltuvia. Opiskelijaksi aikovalla tulee olla tiedossa tai sovittuna lähihoitajalle soveltuva työpaikka, jonka kanssa solmitaan oppisopimus. TAKKin oppisopimuspalvelut vastaa oppisopimusten solmimisesta ja opintojen suunnittelusta yhdessä opiskelijan ja työpaikan kanssa. Työpaikalla tapahtuvan oppimisen järjestelyistä ja ohjauksesta huolehtii työnantajasi.

Jo valmistunut lähihoitaja voi tässä koulutuksessa suorittaa toisen osaamisalan, jos hänellä on lähihoitajan osaaminen ajantasalla (uudehko tutkinto / työkokemusta lähihoitajan työstä lähivuosilta).

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon suorittaneet lähihoitajat tekevät perushuolenpitotyötä: kasvatus-, hoito- ja kuntoutustehtäviä. Lähihoitajat työskentelevät mm. päiväkodeissa, kotihoidossa, sairaaloissa, vanhainkodeissa, mielenterveys- ja päihdetyön yksiköissä sekä vanhusten ja vammaisten palvelukeskuksissa. Ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot ovat työssä tärkeitä.

Kesto

n. 2 vuotta, henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaisesti.

Paikka

Koulutus toteutetaan pääosin TAKKin Tampereen valtatien kampuksella.

Hinta

Koulutus on opiskelijalle maksuton.

Opintojen laajuus ja rahoitus

Opintojen laajuus on 180 osp (osaamispistettä).

Hakeutuminen
Hakuaika: 17.04.2020—16.08.2020

Oppisopimus tulee olla solmittuna ennen koulutuksen alkua.

 

Hakulomakkeeseen
Toteutus

Koulutus toteutetaan oppisopimuksella, jossa suurin osa opiskelusta ja oppimisesta tapahtuu työpaikalla työtä tehden. Ammatillisia lähiopiskelupäiviä noin 50, lisäksi yhteisten tutkinnon osien lähipäiviä henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaisesti. Opetus on arkisin klo 8.30–15.00. Kesä- ja jouluaikaan pidetään lähiopetuksessa taukoa. Koulutukseen sisältyy myös verkko-opintoja ja etätehtäviä. Tutkinto suoritetaan näyttöinä työpaikalla.

Hyväksytty soveltuvuustesti on oppisopimuksen solmimisen ehtona.

Ensimmäiset lähiopetuspäivät ovat 7.9. ja 9.9.2020.
Huomioithan, että pystyt aloittamaan opiskelut em. päivänä.

Oppisopimus on tarkoitettu työsuhteessa oleville opiskelijoille. Keskimääräinen työaika on vähintään 25 tuntia viikossa. Tutustu tarkemmin oppisopimukseen TAKKin nettisivuilla: https://www.takk.fi/fi/opiskelijaksi/oppisopimus/

Huom! Seuraava oppisopimuskoulutus alkaa marraskuussa 2020.

Sisältö

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (lähihoitaja) uudistui 1.8.2018. Koulutus sisältää yhteisiä ja ammatillisista tutkinnon osia. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa lähihoitaja) löytyy TAKKissa viisi osaamisalaa, joista valitaan yksi:

  • Ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen osaamisala
  • Lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisala
  • Mielenterveys- ja päihdetyön osaamisala
  • Sairaanhoidon ja huolenpidon osaamisala
  • Vammaistyön osaamisala.

Jokaiseen osaamisalaan sisältyy neljä pakollista tutkinnon osaa, joista kaksi on kaikille osaamisaloille yhteisiä:

  • Kasvun ja osallisuuden edistäminen
  • Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen.

Kaksi muuta pakollista tutkinnon osaa vaihtelee osaamisaloittain. Valinnaisena tutkinnon osana voit suorittaa (valitaan toinen):

  • Kotona asumisen ja elämänhallinnan tukeminen tai
  • Lapsen ja nuoren mielenterveystaitojen edistäminen 

Yhteiset tutkinnon osat: Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen ja yhteiskunta- ja työelämäosaaminen

Opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jossa otetaan huomioon aiemmin hankittu osaaminen ja suunnitellaan opintojen eteneminen. Tutustu tarkemmin tutkintoon ja sisältöihin sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon ePerusteista.

Lisätiedot

Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!

Oppisopimusasiat
Koulutustarkastaja Jani Nieminen, puh. 044 7906 412

Koulutus
Koulutussuunnittelija Pirjo Tuuri-Lahtinen, puh. 044 7906 399
Koulutuspäällikkö Kati Aimonen, puh. 044 7906 379

sähköpostit: etunimi.sukunimi@takk.fi