Hoiva-avustajakoulutuksen suorittaneet ammattilaiset työskentelevät avustavissa tehtävissä esimerkiksi ikääntyneille tai vammaisille tarkoitetuissa palvelutaloissa ja hoivakodeissa eli asumispalveluyksiköissä. Hoiva-avustajan työtä ovat erilaiset avustavat tehtävät asukkaiden arjessa ja perushoidossa, esimerkiksi avustaminen

  • ruokailussa
  • hygienian hoidossa
  • vaatehuollossa
  • ulkoilussa
  • viriketoiminnassa
  • keittiössä ja puhtaanapidossa

Hoiva-avustajat eivät voi olla yksin työvuorossa eivätkä he saa vastata lääkehoidosta.

Hoiva-avustajia palkkaavat hoivapalveluja tuottavat yritykset, järjestöt ja hyvinvointialueet.

Kenelle hoiva-avustajan opiskelu ja työ sopivat?

Hoiva-avustajakoulutus sopii ihmisläheisestä sosiaali- ja terveysalan työstä kiinnostuneelle, joka haluaa toimia avustajana ikääntyneille tai vammaisille. Ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot ovat ammattitaidon keskeinen osa.

Hoiva-avustajan koulutuksen sisältö

Hoiva-avustajakoulutuksessa suoritetaan tutkinnon osia sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta.

Tämä koulutus tähtää ikääntyneiden avustamisen tehtäviin, ei lasten kasvatustoimintojen pariin.

Koulutus antaa erinomaiset valmiudet nähdä, tutustua ja luoda ura kasvavalla ja monipuolisella hoiva-alalla.

Alkavat koulutukset

Hoiva-avustajakoulutus vieraskielisille (työvoimakoulutus)
Työvoimakoulutus
Tutkintokoulutus
Maahanmuuttaneiden koulutus
Ajankohta:
6.5.2024—18.3.2025
Hakuaika:
20.12.2023—9.4.2024

Kouluttaudu hoiva-avustajaksi koulutuksessa, jossa saat kielitukea. Lähtökohtana on selviytyminen opinnoista suomen kielellä, mutta opiskeluun liitetään myös suomen kielen tukitoimia.

Hoiva-avustajakoulutuksen suorittaneet ammattilaiset työskentelevät avustavissa tehtävissä. Työtä tehdään asukkaiden arjessa ja perushoidossa esim. avustaminen ruokailussa, hygienianhoidossa, vaatehuollossa, ulkoilussa, viriketoiminnassa ja keittiössä sekä puhtaanapidossa. Hoiva-avustajat eivät voi olla yksin työvuorossa eivätkä he vastaa lääkehoidosta. Työpaikkoja on hoivapalveluja tarjoavissa yrityksissä, järjestöissä ja kunnissa.

Koulutusinfo, jossa saat lisää tietoa koulutuksesta, järjestetään tiistaina 13.2.2024 kello 16.30 - 17.15 TEAMS yhteydellä. Tule linjoille kuulemaan lisää tämän linkin kautta Liity kokoukseen napsauttamalla tästä

Kohderyhmä

Tämä koulutus on suunnattu yli 20-vuotiaille, työttömille ja työttömyysuhanalaisille työnhakijoille, joiden äidinkieli ei ole suomi. Hakijan tulee olla alalle soveltuva henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan ja terveydentilaltaan – hoiva-avustajan työ edellyttää kohtuullisen hyvää fyysistä ja psyykkistä kuntoa. Ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot ovat ammattitaidon keskeinen osa. Jo koulutuksen aikana elämäntilanteesi on oltava sellainen, että pystyt tekemään vuorotyötä.

Tähän tutkintoon liittyy tutkintokohtaisia terveydentila- ja toimintakykyvaatimuksia, jotka voivat olla opiskelijaksi ottamisen esteenä. Tutustu näihin vaatimuksiin ennen hakemuksen jättämistä tästä Hakijan terveys ja toimintakyky - Opintopolku.

Pääsyvaatimukset

  • Vähintään 20 vuoden ikä hakuajan päättymiseen mennessä
  • Suoritettu perusopetuksen oppimäärä tai vastaavat tiedot ja taidot
  • Riittävä suomen kielen taito (A2-taso)
  • Alalle soveltuva terveydentila ja toimintakyky

Koulutuksen aikana opiskelijaa voidaan pyytää esittämään rikostaustaote.

Valintakriteerit

Opiskelijavalinta perustuu kokonaisharkintaan, jossa kiinnitetään huomiota seuraaviin asioihin:

  • Soveltuvuus alalle
  • Motivaatio ja sitoutuminen opintoihin
  • Oppimisvalmiudet (sis. tietotekniset valmiudet)
  • Alalle soveltuva terveydentila ja toimintakyky
  • Vuorovaikutustaidot
  • Opiskeluun soveltuva elämäntilanne
  • Mahdollisuus vuorotyöhön (päivä-, ilta- ja viikonloppu)
  • Koulutustarve
  • Alaan liittyvät vahvuudet

Huomioithan, että rokotuslainsäädäntö on tiukentunut: Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä työoppimiseen osallistuvalla opiskelijalla on oltava joko rokotuksen tai sairastetun taudin antama suoja tuhkarokkoa ja vesirokkoa vastaan, sekä imeväisikäisiä hoitavilla rokotuksen antama suoja hinkuyskää vastaan. Lisäksi edellytetään influenssarokotuksia, joiden ottamisesta saat ohjeita opiskeluaikana. (Tartuntatautilaki 1227/2016 48§) Vaadittavat rokotukset ovat maksuttomia sosiaali- ja terveydenhuoltoalan opiskelijoille. 

Ajankohta

6.5.2024—18.3.2025

Paikka

TAKK, Tampereen valtatie 15, Tampere.

Hinta

Tietoa koulutukseen hakeutumisesta ja sen aikana maksettavista taloudellisista etuuksista saat TE-palveluiden koulutusneuvonnasta ma-pe klo 9.00-16.15, puhelimitse 0295 020 702. Koulutusneuvonnan löydät myös Facebookista osoitteella www.facebook.com/koulutusneuvonta.

Työvoimakoulutus on opiskelijalle maksutonta. Koulutuksen ajalta maksetaan työttömyysetuutta ja kulukorvausta. Lisätietoa työvoimakoulutuksesta löydät osoitteesta http://www.te-palvelut.fi/te/fi/tyonhakijalle/ammatinvalinta_koulutus/tyovoimakoulutus/haku_ja_valinta/. Työvoimakoulutus on tarkoitettu ensisijaisesti työttömille ja työttömyysuhan alaisille TE-toimiston asiakkaille, joiden työnhaku on voimassa.

Toteutus

  • Päätoimista päivä-monimuotokoulutusta, johon sisältyy työpaikalla tapahtuvaa oppimista, etä-, verkko- ja lähiopiskelua.
  • Lähiopetuspäivinä opiskellaan pääsääntöisesti arkisin n. klo 8.30–15.00 TAKKissa Tampereella (Tampereen valtatie 15). 
  • Koulutus ei edellytä erityistä tietoteknistä osaamista. Koulutuksen alussa opiskelijat perehdytetään käytettäviin ohjelmiin ja tukea näihin on saatavissa myös koulutuksen aikana.
  • Koulutus alkaa 6.5.2024 ja on jaksotettu seuraavasti
    • 1. jakso 6.5. - 7.7.2024
    • 2. jakso 5.8.2024 - 18.3.2025
  • Koulutus sisältää loman 23.12.2024 - 2.1.2025.
  • TAKKilla on laaja työnantajaverkosto, joka tarjoaa työssäoppimispaikkoja opiskelijoille.

Hoiva-avustajakoulutuksen suorittaneet voivat hakeutua jatkamaan koko tutkintoon esim. oppisopimuksella.

Opintojen laajuus ja rahoitus

Opintojen laajuus on 60 osp (osaamispistettä).

Hakeutuminen

Hakuaika: 20.12.2023—9.4.2024

Valinta-aikataulu

  • Soveltuvuuskoepäivä 17.4. tai 18.4.2024 TE-toimistossa
    • tieto näkyy kutsutuilla Oma asiointi -palvelussa ja toimitetaan myös tekstiviestinä 
  • Kouluttajan haastattelupäivä ilmoitetaan myöhemmin TE-toimistossa (päivää ei voi valita)
    • kutsu tekstiviestinä ja tieto myös Oma asiointi -palvelussa
  • Koulutus alkaa 6.5.2024. Huomioi, että pystyt aloittamaan opiskelut em. päivänä.

Koulutukseen haetaan työ- ja elinkeinotoimiston sivuilta löytyvällä sähköisellä hakemuslomakkeella suoraan kyseisen koulutustiedon yhteydestä. Koulutusnumero 718546.

Voit seurata hakemuksesi tilannetta ja tarkistaa valintatietosi Oma asiointi -palvelussa www.tyomarkkinatori.fi

It seems that You are from outside EU. Non EU-students are eligible to apply for tailor-made vocational programs. The non-EU programs are always done in collaboration with a local partner. Read more.

Lisätiedot

TAKK Tampereen Aikuiskoulutuskeskus
Sihteeri Tiina Eeva, puh. 044 7906 401, tiina.eeva@takk.fi

TE-palvelut
Asiantuntija Riitta Viljakainen, puh. 0295 045 538, riitta.viljakainen@te-toimisto.fi 

Hoiva-avustajakoulutus (oppisopimus)
Tutkintokoulutus
Oppisopimuskoulutus
Ajankohta:
14.5.2024—13.6.2025
Hakuaika:
16.1.2024—30.4.2024

Kohderyhmä

Alalle hakeutuvat tai alalla jo työskentelevät henkilöt, jotka ovat henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan ja terveydeltään alalle soveltuvia. Opiskelijaksi aikovalla tulee olla tiedossa tai sovittuna hoiva-avustajalle soveltuva työpaikka, jonka kanssa solmitaan oppisopimus. TAKKin oppisopimuspalvelut vastaa oppisopimusten solmimisesta ja opintojen suunnittelusta yhdessä opiskelijan ja työpaikan kanssa. Työpaikalla tapahtuvan oppimisen järjestelyistä ja ohjauksesta huolehtii työnantajasi.

Ajankohta

14.5.2024—13.6.2025

Paikka

TAKK, Tampereen valtatie 15, Tampere

Hinta

Ammatillinen perustutkintokoulutus on osallistujille maksutonta.

Toteutus

Koulutus toteutetaan oppisopimuksella, jossa suurin osa opiskelusta ja oppimisesta tapahtuu työpaikalla työtä tehden. Opetus on arkisin klo 8.30–15.00. Kesä- ja jouluaikaan pidetään lähiopetuksessa taukoa. Koulutukseen sisältyy myös verkko-opintoja ja etätehtäviä. Tutkinnon osat suoritetaan näyttöinä työpaikalla.

Ensimmäiset lähiopetuspäivät ovat 14.-15.5.2024, 20.5.2024 ja 22.5.2024. Huomioithan, että pystyt aloittamaan opiskelut heti ensimmäisenä päivänä.

Oppisopimus on tarkoitettu työsuhteessa oleville opiskelijoille. Keskimääräinen työaika on vähintään 25 tuntia viikossa. Tutustu tarkemmin oppisopimukseen TAKKin nettisivuilla: https://www.takk.fi/fi/opiskelijaksi/oppisopimus/

Seuraava vastaava oppisopimuskoulutus tämän jälkeen alkaa syyskuussa 2024.

Opintojen laajuus ja rahoitus

Opintojen laajuus 60 osp (osaamispistettä).

Hakeutuminen

Hakuaika: 16.1.2024—30.4.2024

Soveltuvuustestipäivät 25.3.2024 ja 3.5.2024. Hakijalle yhtenä päivänä. Kutsu toimitetaan sähköpostilla (tarkistathan, että se on hakemuksellasi oikein).
Tähän tutkintoon liittyy tutkintokohtaisia terveydentila- ja toimintakykyvaatimuksia, jotka voivat olla opiskelijaksi ottamisen esteenä. Tutustu näihin vaatimuksiin ennen hakemuksen jättämistä tästä Hakijan terveys ja toimintakyky - Opintopolku.

Hyväksytty soveltuvuustesti on oppisopimuksen solmimisen ehtona.
Oppisopimuksen tulee olla solmittuna ennen koulutuksen alkua.

It seems that You are from outside EU. Non EU-students are eligible to apply for tailor-made vocational programs. The non-EU programs are always done in collaboration with a local partner. Read more.

Lisätiedot

Oppisopimusasiat
Koulutustarkastaja Jani Nieminen, puh. 044 7906 412

Koulutus
Koulutussuunnittelija Pirjo Tuuri-Lahtinen, puh. 044 7906 399
Koulutuspäällikkö Mari Kuivamäki, puh. 044 7906 385
Sihteeri Jenna Lehtonen, puh. 044 7906 475
sähköpostit: etunimi.sukunimi@takk.fi

Hoiva-avustajakoulutus (omaehtoinen)
Tutkintokoulutus
Omaehtoinen koulutus
Ajankohta:
5.9.2024—12.5.2025
Hakuaika:
28.3.2024—3.6.2024

Avustamisesta ammatti hoivaan!

Koulutus on suunnattu vanhus- ja vammaistyöstä kiinnostuneille hakijoille, jotka soveltuvat sekä henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan, terveydentilaltaan että suomen kielen taidoltaan koulutukseen ja alan työhön. Hoiva-avustajan työhön kuuluvat erilaiset avustavat tehtävät asukkaiden arjessa ja perushoidossa, esimerkiksi avustaminen ruokailussa, hygienian hoidossa, vaatehuollossa, ulkoilussa ja sosiaalisessa kanssakäymisissä. Hoiva-avustajat eivät voi olla yksin työvuorossa eivätkä he saa vastata lääkehoidosta. Hoiva-avustajia palkkaavat hoivapalveluja tuottavat yritykset, järjestöt ja kunnat. Koulutuksen aikana suoritetaan hoiva-avustajakoulutus, joka sisältää kolme tutkinnon osaa lähihoitajakoulutuksesta. Tämä koulutus tähtää ikääntyneiden tai vammaisten henkilöiden avustamisen tehtäviin, ei lasten kasvatustoimintojen pariin.

Koulutus antaa erinomaiset valmiudet nähdä, tutustua ja luoda ura kasvavalla ja monipuolisella hoiva-alalla.

Kohderyhmä

Koulutus on suunnattu yli 20-vuotiaille sosiaali- ja terveysalasta kiinnostuneille ja motivoituneille hakijoille. Hakijan tulee olla alalle soveltuva henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan ja terveydentilaltaan – hoiva-avustajan työ edellyttää kohtuullisen hyvää fyysistä ja psyykkistä kuntoa. Ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot ovat ammattitaidon keskeinen osa. Jo koulutuksen aikana elämäntilanteesi on oltava sellainen, että pystyt tekemään vuorotyötä.

Tähän tutkintoon liittyy tutkintokohtaisia terveydentila- ja toimintakykyvaatimuksia, jotka voivat olla opiskelijaksi ottamisen esteenä. Tutustu näihin vaatimuksiin ennen hakemuksen jättämistä tästä Hakijan terveys ja toimintakyky - Opintopolku.

Pääsyvaatimukset

  • Vähintään 20 vuoden ikä hakuajan päättymiseen mennessä
  • Suoritettu perusopetuksen oppimäärä tai vastaavat tiedot ja taidot
  • Riittävä suomen kielen taito (A2.2-taso)
  • Alalle soveltuva terveydentila ja toimintakyky

Koulutuksen aikana opiskelijaa voidaan pyytää esittämään rikostaustaote.

Valintakriteerit

Opiskelijavalinta perustuu kokonaisharkintaan, jossa kiinnitetään huomiota seuraaviin asioihin:

  • Soveltuvuus alalle
  • Motivaatio ja sitoutuminen opintoihin
  • Oppimisvalmiudet (sis. tietotekniset valmiudet)
  • Kyky suoriutua itsenäisestä/verkko-opiskelusta
  • Alalle soveltuva terveydentila ja toimintakyky
  • Vuorovaikutustaidot
  • Opiskeluun soveltuva elämäntilanne
  • Mahdollisuus vuorotyöhön (päivä-, ilta- ja viikonloppu)
  • Koulutustarve
  • Alaan liittyvät vahvuudet

Huomioithan, että rokotuslainsäädäntö on tiukentunut: Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä työoppimiseen osallistuvalla opiskelijalla on oltava joko rokotuksen tai sairastetun taudin antama suoja tuhkarokkoa ja vesirokkoa vastaan, sekä imeväisikäisiä hoitavilla rokotuksen antama suoja hinkuyskää vastaan. Lisäksi edellytetään influenssarokotuksia, joiden ottamisesta saat ohjeita opiskeluaikana. (Tartuntatautilaki 1227/2016 48§) Vaadittavat rokotukset ovat maksuttomia sosiaali- ja terveydenhuoltoalan opiskelijoille. 

Ajankohta

5.9.2024—12.5.2025

Paikka

TAKK, Tampereen valtatie 15, Tampere

Hinta

Ammatillinen perustutkintokoulutus on osallistujille maksutonta.

Toteutus

  • Päätoimista päivä-monimuotokoulutusta, johon sisältyy työpaikalla tapahtuvaa oppimista, lähi-, etä- ja verkko-opiskelua.
  • Lähiopetuspäivinä opiskellaan pääsääntöisesti arkisin n. klo 8.30–15.00. Lähiopetusta on myös iltaisin n. klo 16-20.00 ja lauantaisin klo 8.30-15.00.
  • Osa opetuksista pidetään Teams -etäyhteydellä. Opiskelijalla tulee olla käytössään nettiyhteys ja tietokone, jotta opiskelu onnistuu käytännössä. Koulutus ei kuitenkaan edellytä erityistä tietoteknistä osaamista. Koulutuksen alussa opiskelijat perehdytetään käytettäviin ohjelmiin ja tukea näihin on saatavissa myös koulutuksen aikana.
  • Koulutus on päätoimista. Päätoiminen opiskelu edellyttää useimmiten opintovapaata/irrottautumista työstä. Opintoihin on mahdollista hakea esim. opintotukea, aikuiskoulutustukea tai työttömyysetuutta (omaehtoinen opiskelu).
  • Koulutukseen sisältyy loma 23.12.2024 - 2.1.2025.

Opintojen laajuus ja rahoitus

Opintojen laajuus on 60 osp (osaamispistettä).

Hakeutuminen

Hakuaika: 28.3.2024—3.6.2024

Valinta-aikataulu

  • Valintakoepäivä 11.6.2024 klo 16-20.30
    • kutsu tekstiviestinä/sähköpostitse
  • Lopullinen opiskelijavalinta tehdään viikolla 26
  • Opiskelupaikka tulee vastaanottaa viimeistään 31.7.2024
    • Koulutus alkaa 5.9.2024. Huomioi, että pystyt aloittamaan opiskelut em. päivänä.

    Huomioithan hakulomaketta täyttäessäsi, että

    • Hakemuksen tietoja käytetään opiskelijavalinnan perusteena, joten täytäthän hakemuksesi huolellisesti.
    • Tähdellä (*) merkityt tiedot ovat pakollisia.
    • Varmista, että sähköpostiosoitteesi on oikein. Mahdollinen haastattelukutsu ja tieto valinnasta toimitetaan ilmoittamaasi sähköpostiin. Kannattaa katsoa myös roskaposti, jos et ole saanut meiltä viestiä.

HAKULOMAKKEELLE PÄÄSET TÄSTÄ

It seems that You are from outside EU. Non EU-students are eligible to apply for tailor-made vocational programs. The non-EU programs are always done in collaboration with a local partner. Read more.

Lisätiedot

Koulutusasiat
Sihteeri Tiina Eeva, puh. 044 7906 401
Koulutuspäällikkö Mari Kuivamäki, puh. 044 7906 385

sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@takk.fi

Opintotukiasiat
Opintoneuvoja, puh. 044 7906 400, opintoneuvonta@takk.fi