Mallitoimistoyrittäjästä lähihoitajaksi

Tea Kivimäki valmistui lähihoitajaksi 38-vuotiaana. Takana on ura muotimaailmassa mallina, yrittäjänä ja tyylikouluttajana.

- Elämäntilanteeni oli sellainen, että lähdin miettimään, mitä muuta sitä elämässään tekisi. Hyppäys yrittäjästä TE-toimiston asiakkaaksi ja työkokeilijaksi ei ollut helppo, Tea pohtii.

- Siinä joutui nöyrtymään siihen, että onkin vasta-alkaja, jonka on käytävä läpi tietty polku tavoitteen saavuttamiseksi.

Aluksi Tea hakeutui TE-toimiston ammatinvalinnan ohjaukseen. Ammatinvalintatestit tukivat Tean omia kaavailuja siitä, että uusi ura saattaisi löytyä sosiaali- ja terveysalalta. Hän oli miettinyt hoiva-alaa jo lukiossa, mutta päätyi tuolloin hakeutumaan artesaaniopintoihin.

- Halusin nyt olla täysin varma alasta ennen kuin sitoudun opiskelemaan tutkintoa.

Hän aloitti polkunsa sosiaali- ja terveysalalle ohjaavasta koulutuksesta ja hakeutui sen jälkeen vielä työkokeiluun. Kokemusten pohjalta Tea uskaltautui hakemaan tutkintokoulutukseen.

- Kulkemani matka osoitti motivaationi ja sitoutumiseni ja oli varmasti tärkeä tekijä siinä, että tulin valituksi koulutukseen.

Pääsykokeissa onnistuttiin Tean mielestä hyvin, kun saatiin valittua sujuvasti yhteen puhaltava ryhmä aidosti motivoituneita opiskelijoita.

Sopiva yhdistelmä teoriaa ja käytäntöä

Koulutuksessa oli tiivis tahti eikä siinä ollut turhia katkoksia, mikä sopi Tealle hyvin. Toisaalta uuteen ammattiin kasvaminen vaatii kypsyttelyaikaa, ja sitä oli sopivasti.

- Tykkäsin siitä, että koulutus oli rakennettu niin selkeästi. Tutkinnon osat seurasivat toisiaan. Jokaiseen sisältyi teoriaopetusta, tenttejä ja työssäoppimista sekä lopuksi näyttö. Tutkinto valmistui luontevasti pala palalta.

Teoria ja käytäntö tukivat hyvin toisiaan: työssäoppimisjaksolla teoriassa opiskellut asiat avautuivat ja syvällinen oppiminen tapahtui tämän yhdistelmän kautta.

Tärkeitä ominaisuuksia sosiaali- ja terveysalalla ovat Tean mukaan kuuntelutaito, rauhallisuus, kokonaisuuksien hallinta ja tiimityötaidot. Ylitse muiden on kuitenkin asiakaslähtöisyys. Ihmenainen tai -mies ei kuitenkaan tarvitse olla: jokainen tekee työtä omalla persoonallaan ja kaikenlaisia persoonia tarvitaan.

Rohkeasti uudelle uralle

Tea valmistui lähihoitajaksi kesällä ja työskentelee Kangasalla vanhuspalveluissa ja kotihoidossa. Työllistymisen kannalta hän pitää tärkeänä työssäoppimispaikkojen valintaa.

- Kannattaa miettiä opiskeluaikana, mihin haluaisi töihin ja hakeutua niihin paikkoihin työssäoppimaan. Suurin osa opiskelukavereistani on työllistynyt työssäoppimispaikkoihinsa, niin minäkin.

Taloudellinen puoli on aikuisilla keskeinen huolenaihe. Ja Tea tunnustaa, että välillä teki tiukkaa, mutta sinnittelemään pystyi, kun tiesi, että kyse on hetkellisestä vaiheesta ja tilanne paranee valmistumisen jälkeen.

- Sosiaali-ja terveysalalla on se hyvä puoli, että moni pääsee tekemään sijaisuuksia jo opintojen aikana.Se helpottaa taloudellista painetta.

Alanvaihtoa miettiviä hän kannustaa kartoittamaan vaihtoehtoja rohkeasti.

- Tutusta ja turvallisesta luopuminen ei ole helppoa, mutta omalla kohdallani se on osoittautunut oikeaksi ratkaisuksi.


Päivitys 2.2.2021: Tea viihtyi kaksi vuotta vanhusten hoivatyössä, ja lähti sitten opiskelemaan näytteenottoa ja asiakaspalvelua. Sen myötä hän siirtyi Fimlabille näytteenottoon. Opiskeluinto elää: parhaillaan hän opiskelee ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa ja pitää terapiavastaanottoa. Yrittäjäurakin jatkuu: Tea työskentelee sivutoimisena yrittäjänä kauneus- ja hyvinvointipalveluita tarjoavassa Golden Wellness -yrityksessään.
- Lähihoitajakoulutus avaa niin paljon ovia siihen, mitä haluaa tehdä ja mihin suuntautua.